Siirry sisältöön

Asetu ehdolle

Vaaleissa sinulla on mahdollisuus vaikutta. Seurakunta tarvitsee kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia ehdokkaaksi, joista luottamushenkilöt valitaan.

Miksi asettua ehdolle?

Seurakunnan luottamushenkilönä olet mukana:

  • suunnittelemassa toimintaa
  • päättämässä työntekijävalinnoissa
  • luomassa mielikuvaa kirkosta
  • päättämässä, kuinka rahoja käytetään
  • jakamassa osaamistasi
  • valitsemassa edustajia kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon

Ehdolla vaaleissa

Liity seurakuntasi ehdokaslistalle tai perusta oma valitsijayhdistys.

Kuka voi olla ehdokas?

Voit asettua ehdokkaaksi, jos olet kirkon konfirmoitu jäsen ja

  • täyttänyt 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026.
  • antanut kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta
  • tunnettu kristillisestä vakaumuksesta
  • et ole vajaavaltainen

Kristillisestä vakaumuksesta tunnettu -ilmaisu kertoo, että kuuluu kirkkoon ja haluaa rakentaa kirkon tulevaisuutta.

Vajaavaltaisuus tarkoittaa oikeudellista asemaa, jossa henkilöllä ei ole oikeutta hallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia.

Ehdokas ei voi olla oman seurakunnan/seurakuntayhtymän viranhaltija tai työntekijä.

Mihin seurakuntaa kuulun?

Kuulut seurakuntaan, jonka alueella kotikuntasi on. Kotikunta tarkoittaa pääsääntöisesti sitä kuntaa, jossa Suomessa vakituisesti asuva henkilö asuu ja jossa hän on kirjoilla.

Hakupalvelu löytää seurakuntasi antamasi osoitteen perusteella. Etsi

Mitä luottamushenkilöt tekevät?

Vaaleilla valittavat luottamushenkilöt edustavat seurakuntalaisia ja tekevät yhteistyötä seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Luottamushenkilöt päättävät monista tärkeistä asioista, jotka koskevat seurakunnan tai seurakuntayhtymän toimintaa, taloutta ja hallintoa. He päättävät esimerkiksi:

  • seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista
  • rakennushankkeista
  • avustuksista
  • monista työntekijävalinnoista
  • seurakunnan toiminnan painotuksista
  • seurakunnan tilojen käytöstä.

Luottamushenkilöillä on äänioikeus hiippakunnan piispanvaalissa(siirryt toiselle sivustolle) ja hiippakuntavaltuustovaalissa. (siirryt toiselle sivustolle)He voivat äänestää myös kirkolliskokousvaalissa(siirryt toiselle sivustolle) eli he pääsevät valitsemaan päättäjiä kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

Näin päätöksenteko toimii?
Itsenäisessä seurakunnassa on:

Kirkkovaltuusto:

  • seurakuntavaaleissa valittu
  • seurakunnan ylin päätöksentekoelin
  • päättää toiminnan ja talouden päälinjoista kuten kirkollisverosta, rakennushankkeista ja uusista viroista
  • valtuutetuilla on äänioikeus hiippakuntavaltuuston, kirkolliskokousedustajien ja piispan vaalin maallikkovalitsijoitten vaalissa
  • Valtuutetuista valitaan puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja.

Kirkkoneuvosto:

  • kirkkovaltuuston valitsema
  • toimii kirkkovaltuuston valmistelu- ja täytäntöönpanoelimenä
  • vastaa seurakunnan yleisestä hallinnosta ja on seurakunnan taloudenhoitaja ja sen sisäinen valvoja.
  • edustaa seurakuntaa suhteessa valtioon ja muihin viranomaisiin
  • valitsee suurimman osan seurakunnan viranhaltijoista
  • kirkkoherra toimii puheenjohtajana

Kuinka asetun ehdolle?
Liity seurakuntasi ehdokaslistalle…

Kysy seurakuntasi ehdokaslistoista ja yhteyshenkilöistä kirkkoherranvirastosta, seurakuntasi toimistosta tai nykyisiltä luottamushenkilöiltä.

Listan perustavat valitsijayhdistys(siirryt toiselle sivustolle) joiden taustalla usein on myös jokin teema tai ajatusmaailma. Näitä voivat olla esimerkiksi kirkon uudistaminen, tasa-arvon edistäminen tai nuorten aseman vahvistaminen kirkossa. Outokummun ja Polvijärven seurakunnassa on käytössä vain yksi lista.

Voit myös perustaa oman valitsijayhdistyksen, jos et löydä sopivaa. Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, johon kuuluu vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.

Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään 15.09.2026, jolloin ehdokasasettelu päättyy.

Toimi näin:

  1. Täytä ja tulosta perustamisasiakirjat

Yhdistyksen perustamisasiakirjat löytyvät evl.fi/plus-palvelusta(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan). Tallenna lomake ensin omalle koneellesi, täytä sähköisesti ja tulosta lopuksi. Muista allekirjoitus. Yhdistyksen perustamisasiakirjat voi myös noutaa kirkkoherranvirastosta tai seurakuntasi toimistosta.

Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston perustamiskirjat ovat kaksi erillistä dokumenttia. Kirkkovaltuustoa koskevat vaaliasiakirjat suositellaan tulostamaan valkoiselle paperille ja seurakuntaneuvostoa koskevat vaaliasiakirjat oranssille paperille. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista.

  1. Tutustu yksityiskohtiin

Yhdistyksen listalla voi olla ehdokkaita tietty määrä suhteessa seurakunnan luottamushenkilöpaikkoihin. Tarkista luku kirkkoherranvirastosta.

Sama ehdokas voi olla vain yhden valitsijayhdistyksen ehdokaslistalla. Kirkkoherranvirastosta on hyvä varmistaa, onko omassa seurakunnassa joitain erityisiä käytäntöjä ehdokasasettelussa, esim. kuvataanko kaikki ehdokkaat yhteisesti viestinnällisiä tarkoituksia varten.

  1. Valitse asiamies

Nimeä joku perustamisasiakirjan allekirjoittajista yhdistyksen asiamieheksi ja joku toinen hänen varamiehekseen. He eivät saa olla valitsijayhdistyksen ehdokkaita eivätkä seurakunnan vaalilautakunnan jäseniä. Muut valitsijayhdistyksen perustajat ja allekirjoittajat saavat itse olla ehdokkaita. Asiamiehen tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

  1. Määritä teema ja anna listallesi nimi

Valitsijayhdistyksen nimen tarkoitus on kertoa äänestäjille, mikä yhteisö on ryhmän taustalla tai mitkä ovat sen tavoitteet.

  1. Toimita asiakirjat ajoissa

Jos haluat listalle näkyvyyttä ennen ehdokasasettelun päättymistä, toimita perustamisasiakirjat seurakuntaasi ajoissa. Perustamisasiakirja, asiamiehen vakuutus ja jokaisen ehdokkaan allekirjoittama kirjallinen suostumus on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään 15.9.2026 klo 16.

Toteuta lähidemokratiaa – vältä sopuvaaleja

Demokraattisen vaalijärjestelmään kuuluu, että ensisijaisesti järjestetään vaalit, joissa seurakuntalaiset voivat äänestää. Sopuvaali tarkoittaa sitä, että seurakunnassa ei järjestetä äänestystä, vaan kaikki ehdolla olevat valitaan varsinaisiksi jäseniksi tai varajäseniksi ilman äänestystä.

Sopuvaali syntyy, jos:

  • annetaan yksi hyväksytty ehdokaslista, jossa valitsijayhdistys asettaa varsinaiset jäsenet sekä varajäsenet järjestykseen.
  • hyväksytyissä ehdokaslistoissa on ehdokkaita yhtä monta kuin on varsinaisia jäseniä toimielimeen tai ainakin neljä viidesosaa valittavien määrästä.

Jotta sopuvaaleilta vältytään, tarvitaan tarpeeksi ehdokkaita jokaisen seurakunnan seurakuntavaalissa. Asetu siis ehdolle ja ole mukana toteuttamassa lähidemokratiaa. Näin valinta seurakuntavaltuustoon tapahtuu annettujen äänien perusteella.